© Raita Environment 2025
Valmistamme ympäristöystävällisiä, kestävän kehitykset mukaisia tuotteita ja menetelmiä jäteveden ja jätteiden käsittelyyn. Osaamisemme perustuu vuosikymmeniä jatkuneeseen kehitys- ja tutkimustyöhön (perheyhtiömme toiminta on alkanut vesitekniikan parissa 1952). Tuotteitamme käytetään päivittäin kymmenissä tuhansissa kohteissa, Suomessa, muissa pohjoismaissa ja Euroopan maissa. Teknisen toimivuuden lisäksi etuina on tuotteiden pieni hiilijalanjälki ja ympäristövaikutus. Samoin, tuotteemme ovat kestäviä ja edullisia käyttää. Niillä saavutetaan niiden pitkän elinkaaren aikana merkittävää kustannus- ja ympäristöhyötyä.

Kiteytettynä - ympäristöhyöty yhdistyy

investoinnin taloudelliseen järkevyyteen -

RAITA Pro osaamisella.

Jätevesi- meillä on kokemusta perhe-kokoluokasta tuhansien käyttäjien jätevesien käsittelyyn - erikois- ratkaisuja maatalouden ja elintarviketuotannon tarpeisiin. Menetelminä; mekaaniset, biologiset ja kemialliset menetelmät - esim. biosuodatus-, aktiiviliete - ja bioroottoriprosessit. Rasvan ja öljyn erotus, jäteveden pumppaus, lietteen käsittely. Tuhansia tuotteita käytössä. Harmaat vedet - meillä on kokemusta perhe- kokoluokasta tuhansien käyttäjien kohteisiin - loma- asunnot, asuintalot, kylät, turistikohteet Ympäristökäymälä järjestelmät yleiseen ja yksityiseen käyttöön - kompostointi -, erottelu, -, poltto -, pakastus, - alhaisen vedenkulutuksen mallit, tyhjiökäymäläratkaisut. Kymmeniä tuhansia kehitettyjä tuotteita käytössä. Jätteiden käsittely- ja kompostointiratkaisut - biojätteiden -, käymälä-, lietteen- ja puutarhajätteiden käsittely- ja kompostointiratkaisut. Kapasiteetti 500 l - 20 000 m3 / vuosi. Kymmeniä tuhansia pieniä kompostointi- tuotteita käytössä – kymmeniä suuria suunnittelu- ratkaisuja. Hajunpoisto-ratkaisut jäteveden ja jätteiden aiheuttamien hajujen poistoon - puhdistamot, pumppaamot, yksittäiset viemärit suuret viemärilinjastot. Järjestelmiä satojen tuhansien ihmisten käytössä. Prosessiautomaatio - Prosessinohjaus- ja etävalvontajärjestelmät.

Järjestelmiemme ympäristöhyötyä

erilaisissa käyttöympäristöissä.

Vesistöjen läheisyydessä, RAITA Marine sovellukset pienentävät vesistöihin kohdistuvaa ravinnekuormitusta ja jätevesien määrää. Pientalo- ja lomasuntoasumisessa RAITA ekoasuminen sovellukset pienentävät merkittävästi asumisen ympäristökuormaa ja asumisen jättämää hiilijalanjälkeä.

Verkkokauppa

Blogi

Yhteystiedot

Ohjeet

UseinKysyttyä

Videoita

 harmaavesi sekajätevesi kompostointi sekajätevesi XL pumppaus biokäymälät
Astrakanintie 194 05200 Rajamäki - 0400 912 111
BioBox BioHS BioKem BioKem XL Pumps Separators Composting Biotoilet Tanks
SK450
Harmaavesijärjestelmät - maahan- imeytys, biomoduulisuodatus, harmaa- vesisuotimet, harmaavesipuhdistamot.
Hajuttomat pumppaamot- yksittäiset viemärit, viemärilinjastot.
Yhteiset jätevedenpuhdistamot lietteen käsittely- ja kompostointiratkaisut
Sekajätevesijärjestelmät - maahanimey- tys, biomoduulisuodatus, biopuhdistamot, biokempuhdistamot.
Ympäristökäymäläjärjestelmät yksityiseen käyttöön - kompostointi -, erottelu-, alhaisen vedenkulutuksen mallit.
Sade-, harmaa-, jätevesi
Korkea veden ja jätteiden kierrätysaste tarkoittaa pientä hiilijalanjälkeä
80 % jätteistä ja 90 % vedestä kierrätetään.
90 %
Bio-, käymäläjäte
80 %
click click

Yhteystiedot

Raita Environment

- RAITA Pro -

ympäristötekniikan osaaja.

Etäkartoitukset: Soita ja sovi aika - aikaa tarvitaan noin 30 min - ja saat ehdotuksen hyvästä ja toimivasta kokonaisuudesta. Etäkartoitus on ilmainen ja osallistuminen ei velvoita ostamaan tuotteita. Voit tutustua tuotteisiin myös Rajamäellä (Astrakanintie 194) tai yhteistyökumppanin näyttelyssä - varaa aika Rajamäelle 0400 912111. Tuotteidemme ostaminen: alueellistet yhteistyökumppanit hyvin varustetut lvi-liikkeet rautakaupat verkkokaupat Yhteistyökumppani- koulutukset: Koulutamme jatkuvasti yhteistyökumppaneitamme - esimerkiksi uusien yhteisten projektien yhteydessä. Oletko kiinnoistunut yhteistyöstä? Varaa koulutus 0400 912111

Verkkokauppa

click click